perjantai 17. syyskuuta 2010
Flaijerii, flyerii, flaikkuu, lentolehtistä ja pakkomielteistä saksimista.
Morjensta pöpelikköön ja eikö olekin hieno?!
Tässä tänään painosta haettu yyberhieno flaijerimme sähköisessä muodossa ja luonnollisessa koossa. Itse olen aivan rakastunut tuohon layouttiin eli leiskaan; logo on vaikuttava ja huomiotaherättävä, värit raikkaita sekä kokonaisuus sopivan säväyttävä! Graafisen ilmeemmehän on loihtinut Heidi Pirttijärvi, suuri kumarrus ja aplodit hänelle! Julisteen look on muuten aika pitkälti samanlainen, hieman eri asettelulla. Näitä voi bongailla pian etenkin Seinäjoen katukuvasta!
Mulla on tällä hetkellä näitä lentolehtisiä tässä keittiön pöydällä sellaset vajaa tuhat kappaletta, jotka ovat siis vielä valkoisten reunojen leikkaamista vaille valmiita levitykseen. Voin kertoa, että tohon askarteluun jää TODELLA PAHASTI koukkuun. Aluksi ajattelin, että leikkaan ihan vaan muutaman läpällä ja omaksi ilokseni. No, löysin itseni nälkäsenä, rankan kohtaustreenipäivän jäljiltä leikkelemässä noita tuntitolkulla. Tunnen itteni ehkä vähän ikiliikkujaksi. Mutta mielettömän terapeuttista hommaa - aivot saa ihanasti heitettyä narikkaan kun tosta lähtee vieläpä niin kiva saundi - terävät Fiskarsit (tämä ei ole nyt sitä tuotesijoittelua) osumassa sulavasti hyvälaatuisen sileän printtipaperin pintaan, ai että!
Tätä tekstiäkin kirjoittaessa katselen koko ajan himokkaasti tuota pinoa ja saksia. Tuskin pystyisin lopettamaan askartelua, vaikka hyvät Nike-merkkiset (tämäkään ei ole sitä tuotesijoittelua..) lenkkarit omistava pitkä ja komea poika tulisi hakemaan mut pinkillä Ferrarilla Berliinin lomalle. (No ok, voisin harkita. Tai sitten vaan ottaisin noi paperit ja sakset mukaan :D) Oon melko varma, että mun ensi yön unessa tulee olemaan nuo karjuvat päät ja soundtrackina unelle toimii tietenkin tänään treenatun sotakohtauksen biisi:
"Sota Untamon tulee, Kalervoja leikkoimaan."
Nyt mun täytyy ehkä piilottaa itseltäni tuo flyer-pino ja hankkia itselleni ensin ruokaa ja sitten jotain normaalien ihmisten perjantaitekemistä. :D
terveisin,
Anni a.k.a Lienen-askertelufriikki-minäkin-kun-saan-sakset-käteheni
P.S Tulossa tässä blogissa:
1. Blogin kirjoittajien Fact Files - Keitä me oikein olemme?
2. Tunnelmia harjoituksista - Miten syntyy Kullervo?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti